Joululoma

Juu, elossa ollaan. Koko syksy on pitänyt kirjoittaa tänne mutta aikaa ei vain ole ollut tarpeeksi. Nyt istun junassa kohti Kuopiota ja ansaittua kuukauden joululomaa ja kirjoittelen tätä upouudella Macbookilla.Opiskelun lisäksi aikaa on vienyt arvostelujen kirjoittaminen. Livegamersin lisäksi kirjoitan nykyään Peliplaneetta.netiin ja ensi kuusta alkaen myös Pelaaja-lehteen arvosteluja freelancerina. Ja hommasta saa nykyään myös pienen korvauksen. Ei paha, siis.

Viimeiset tentit tältä vuodelta ovat takana päin ja opiskelu on sujunut… noh, ehkä hiukan alle odotuksieni. Kurssit - tai pikemminkin niiden välikokeet ja tentit - ovat nimittäin olleet yllättävän vaikeita. Pari kurssia on tullut jo hylsynä takaisin mutta eiköhän tästä vielä nousta. Luennoilla ja laskuharjoituksissa olen kuitenkin jaksanut aktiivisesti käydä, mutta jostain syystä kokeissa vastaan on tullut sellaisia tehtäviä joita en ole osannut. Ainoa loistavasti mennyt kurssi - Java-ohjelmoinnin perusteet - josta piti tulla varma vitonen tuli tentin jälkeen hylsynä takaisin koska ajatusvirheen takia toisesta tehtävästä tuli nolla pistettä. Kurssin arvosanat määräytyivät harjoitustehtävien perusteella eikä tentti vaikuttanut arvosanaan mitenkään muuten kuin että se piti läpäistä hyväksytysti.

Otaniemen opiskelijaelämä on ollut ihan mukavaa. Tapahtumia on riittänyt välillä jopa liiaksikin asti, ja fuksipistekortissa alkaa pikkuhiljaa olla tarpeeksi pisteitä teekkarilakin saamista varten.En nyt jaksa tämän enempää tarinoida, sillä juna saapuu kohtapuoliin Kuopioon. Mukana on muuten aivan mieletön määrä tavaraa, aina Guitar Hero World Tour -setistä PS3:een ja haalariin asti.

Muutto huomenna

Huomenna se on sitten edessä. Muutto Otaniemeen.
Oma huone on jo tyhjennetty tavaroista ja kirjoittelen tätä tällä hetkellä parisen viikkoa sitten ostetulla Asus EEE 900 -miniläppärillä. Huomenna aamulla olisi tarkoitus startata noin seitsemän aikoihin. Vanhemmat ovat viereisessä hotellissa yötä joten mikään paniikkimuutto ei ole kyseessä. Itsekin tulen vielä ensi viikon ajaksi Kuopioon, sillä opiskelut alkavat vasta […]

Ensimmäinen Saksan reissu takana

Xbox 360 -konsolit ovat melkoisen herkkiä hajoamaan. Oma julkaisupäivänä ostettu, liki kaksi ja puoli vuotta vanha koneeni toimi ilman mitään ongelmia - aina siihen asti kun se oli parisen viikkoa siskoni käytössä. Tällöin sain kokea pahamaineisen Red Ring of Deathin omakohtaisesti. Onneksi Microsoft laajensi RRoD-ongelmien takuun kolmeen vuoteen, joten ongelma meni takuun piikkiin. Huollon tilaaminen […]

Palkkapäivän ihanuuksia

Viimeisiä päiviään vetävällä lukulomalla ehdin käymään myös töissä. Tällä kertaa rahoille oli suunniteltu kohde jo hyvissä ajoin, minkä vuoksi palkkapäivää tulikin odotettua kuolaten.
Päätin nimittäin vihdoin ostaa Playstation 3:n ja tilata Rock Bandin sille. PS3:n ostin  bundleversiona Prismasta (kiitos bonuksien) eikä Rock Bandiakaan tarvinnut tilata jenkeistä. Satuin nimittäin löytämään huuto.netistä parikin kohdetta. Toisen huutokaupan hävisin täpärästi, […]

YO-kirjoitusten alkufiiliksiä

Ylioppilaskirjoitukset ovat jälleen täällä.
Viime viikolla homma alkoi äidinkielen tekstitaidon kokeella, joka meni kyllä ehkä hiukan heikommin kuin luulin. Sain mielestäni melko paljon asiaa teksteihin, mutta esimerkiksi välimerkkien käytössä oli jostain syystä hirvittäviä ongelmia - varsinkin sitaateissa.  Tein tehtävät 2, 3 ja 5, mutta näin jälkikäteen olisi kyllä pitänyt vastata ykköseen, sillä siitä olisi saanut todella […]

Toinen kerta toden sanoo

Wuhuu!
Tänään tulee kuluneeksi tasan kolme kuukautta siitä kun aloitin autokoulun. Tasan viikko sitten oli ensimmäinen inssiajo, joka hylättiin varsin kyseenalaisesta pikkuvirheestä (olisi pitänyt väistää jalankulkijaa, joka lähti ylittämään tietä ja pysähtyi keskiviivan lähettyville antamaan minulle tietä, eikä paikalla ollut edes suojatietä). Mutta ei siitä sen enempää.
Uusintainssi - samaan aikaan, samassa paikassa - tänään kello 8:00, […]

Keikkavuosi 2007

Sunnuntainen Porcupine Treen keikka täpötäydellä Pakkahuoneella Tampereella oli kyllä aivan mieletön kokemus. Lähes eturivissä, yleisö hyvin mukana ja loistavat soundit. Keikan jälkeen vielä nimmarit kiertuepaitaan basistilta ja rumpalijumala Gavin Harrisonilta. Settilistaan olisin kyllä toivonut jotain muutoksia (vaikkapa Dark Matterin ja Half Lightin tilalle Shallow ja Arriving Somewhere…), mutta kyllähän tuo nytkin kelpasi oikein hyvin. Youtubeen […]

Pimeä syysilta

Taas on tullut aivan liian pitkä tauko blogaamiseen. En ole vain jaksanut aukaista Windows Live Writeriä joten kirjoittelu on aina vaan jotenkin jäänyt.
Tämä syksy on kyllä mennyt taas aikamoista vauhtia. Tuntuu siltä, että kirjoitukset olivat vasta pari viikkoa sitten, mutta todellisuudessa aikaa on mennyt kohta jo pari kuukautta. Tätäkin jaksoa on jäljellä enää vain alle […]

iPod Touch jailbreakattu

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Homma vaati pientä säätöä mutta lopputulos on sen arvoinen.

TNT vs. Air Mail - tasapeli

Sekä iPod Touch että PGR4 saapuivat tänään. Julistan siis tasapelin kuriiripalvelun ja perinteisen lentopostin välille (tosin kuriiripalvelu sai pari päivää etumatkaa).
Kuvia ja juttua iPod Touchista tulossa piakkoin.